EtusivuBiopolttoaineetBiolämmitysFaktaaPalvelummeOta yhteyttä

Energia-arvot ja muuntokertoimet

Energiasisältöjen vertailu

Eri energiamuotojen ja energiasaantojen vertailun tekee hivenen haasteelliseksi se, että mittayksiköt vaihtelevat laajasti. Toiset energiamuodot ilmoitetaan tonneina; toiset irtokuutioina, pinokuutioina, kiintokuutioina, kiloina ja niin edelleen. Myös kosteusarvo vaikuttaa huomattavasti saatavaan energiamäärään.

Osoitteessa http://muunnin.com on laskureita erilaisten yksiköiden muuntamiseksi toiseen muotoon. Esimerkiksi linkistä  http://muunnin.com/teho/ löytyy apulainen kilowattien muuntamiseksi megawateiksi.

Vertailukohtana polttoöljy

Mikäli haluamme verrata eri uusiutuvia energiamuotoja niiden energiasisällön mukaan, lienee helpointa verrannollistaa niitä fossiilisiin polttoaineisiin ja niistä tutuimpaan, polttoöljyyn. Pystymme tällä tavoin paremmin ymmärtämään eri bioenergiamuotojen valtavan potentiaalin. Polttoöljyn lämpöarvo on eri yksiköillä ilmaistuna noin 10 kWh/litra eli 11,8 kWh/kg tai 42,7 MJ/kg.

Alla olevassa taulukossa verrataan öljyn energiasisältöä suhteessa hakkeeseen, pellettiin, brikettiin, turpeeseen sekä kauraan.

Ominaisuus    Rankahake   Puupelletti  

Puubriketti  

Palaturve    

Kaura              

Öljy
Kosteus %25-308-108-1025-4014 
Irtotiheys (kg/i-m³)250-320600-650600-650350-400520-5900,845
Energiatiheys (kWh/i-m³)700-9002 900-3 9002 900-3 4001 4002 200-2 50010 000 (kWh/m³)
Tuhkapitoisuus0,5-2,00,50,54,0-6,05,0-7,0+/-0

Muuntokertoimet

Muuntokerroin on suhdeluku, jonka avulla tiettynä mittayksikkönä esitetyt mittaluvut voidaan muuntaa toiseksi mittayksiköksi.

 toeMWhGJGcal
toe111,63041,86810,0
MWh0,0859813,60,86
GJ0,023880,277810,2388
Gcal0,11,16304,18681

Tyypillisiä polttoaineiden tehollisia lämpöarvoja ja tiheyksiä

PolttoaineMittayksikköGJMWhtoet/m3
(tai  t/i-m3)
Raakaöljytonni41,86811,631,000,855
Raskas polttoöljy
normaali/vähärikk.
tonni40,60/41,1011,278/11,4170,970/0,09820,955
Kevyt polttoöljytonni42,5011,8061,0150,845
Dieselöljytonni41,5011,5280,9910,845
Nestekaasuttonni46,3012,8611,1060,580
Kivihiilitonni25,2117,0030,6020,800
KoksiTonni29,308,1390,7000,750
Maakaasu  (0oC)1 000 m³36,0010,000,8600,732
Masuunikaasu1 000 m³3,791,0530,091 
Koksaamokaasu1 000 m³16,704,6390,399 
Mustalipeätka11,703,2500,2791,415
Koivupilke (halko)p-m³5,401,500,1290,400
Sekapilke (halko)p-m³4,511,250,1070,350
Polttohakei-m³2,880,800,0690,300
Sahanpurui-m³2,160,600,0520,300
Kutterin lastui-m³1,800,500,0430,100
Havupuun kuorii-m³2,160,600,0520,300
Koivun kuorii-m³2,520,700,0600,350
Puupelletittonni16,924,700,4040,690
Palaturvei-m³5,041,400,1200,380
Jyrsinturvei-m³3,240,900,0770,320
Biokaasum³ kaasua14,4 – 28,84 - 80,344 – 0,688 

 Lähde: Energiatilastot (KTM) ja VTT Energia

 

 


ENREGRENEXPOREGATECCEB
EUBCEBiofuels-2015Bioenergia 2015Agritechnica 2015RENEXPO BucharestACERC
Power & Energy Africa 2015 in Dar-es-Salaam, Tanzania.
Power & Energy Africa 2015 KenyaRENEXPO® BiHtcbiomass2015 The International Conference on Thermochemical Conversion Science
http://kbh.my.gov.cn/http://www.filtechasia.com/en/index.asp
http://www.renexpo-belgrade.com/index.php?id=7&L=1http://www.apbechina.com/index.php?lang=enhttp://www.china-aid.com/en/index.phphttp://www.silverindustry.cn/en/index.htm
http://www.expogr.com/kenyaenergy/index.phphttp://www.expogr.com/kenyaenergy 2017 /index.phphttp://expogr.com/ethiopia/powerenergy/index.phphttp://expogr.com/rwanda/powerenergy/index.phphttp://www.expogr.com/tanzania/powerenergy/index.phphttp://www.silverindustry.cn/en/index.htm
http://www.gehe.cn/index.php?lang=en